Loading [MathJax]/jax/output/CommonHTML/jax.js
Tämä kurssi on jo päättynyt.

Integroimistekniikkaa

Yksinkertaisimmissa tapauksissa paras keino integraalifunktion selvittämiseksi on “arvata” tai selvittää kokeilemalla, minkä funktion derivaatta integroitava funktio on. Lähtökohdaksi voidaan ottaa muutama peruskaava, jotka johdetaan suoraan derivointikaavoista. Liitetaulukossa on esitetty laajempi kokoelma samaan tapaan perusteltavia kaavoja.

Integraalifunktiota määritettäessä on syytä selvittää väli I, jolla tulos on voimassa (vertaa esimerkkiin 5.2.6). Välejä voi olla useampiakin, jolloin tulos on voimassa kullakin välillä erikseen.

Yleensä funktiosta ei kuitenkaan näe suoraan, kuinka se olisi integroitava. Tällöin seuraavat integroimismenetelmät saattavat auttaa. Menetelmästä riippumatta integroinnin tulos kannattaa aina tarkastaa derivoimalla!

Osittaisintegrointi

Tulon derivoimissäännnön mukaan

D(f(x)g(x))=f(x)g(x)+f(x)g(x),

joten

f(x)g(x)=D(f(x)g(x))f(x)g(x).

Integroimalla puolittain saadaan osittaisintegrointikaava (integration by parts), jota voi yrittää käyttää, kun integroitavana on tulo, jonka tekijöistä toinen osataan integroida ja toinen derivoida

(1)f(x)g(x)dx=f(x)g(x)f(x)g(x)dx.

Huomautus 5.3.1

Integraalifunktioita koskevissa yhtälöissä, kuten osittaisintegroinnin yhtälössä on muistettava, että laskettaessa puolittain jotkin integraalifunktiot yhtälö pätee vain vakiota vaille. Esimerkiksi yhtälöstä 1=1 ei seuraa puolittain integroimalla, että x=x+7, vaikka sekä F(x)=x että G(x)=x+7 ovat funktion 1 integraalifunktioita.

Esimerkki 5.3.2

Laske xexdx.

Ratkaisu

Valitaan f(x)=ex ja g(x)=x, jolloin f(x)=exdx=ex. Integroimisvakio voidaan valita nollaksi, sillä osittaisintegroinnin kaava on voimassa kaikille funktion f(x) integraalifunktioille f(x). Lisäksi g(x)=1 ja nyt

xexdx=xex+exdx=(x+1)ex+C.
Osittaisintegrointia käytetään, kun

Esimerkki 5.3.3

Laske x2exdx.

Ratkaisu

Sovelletaan osittaisintegrointia kahdesti niin, että päästään ensin eroon tekijästä x2 ja sitten tekijästä x. Nyt

x2exdx{f(x)=ex,f(x)=exg(x)=x2,g(x)=2x=x2ex2xexdx{f(x)=ex,f(x)=exg(x)=x,g(x)=1=x2ex2(xexexdx)=(x22x+2)ex+C.

Esimerkki 5.3.4

Laske exsinxdx.

Ratkaisu

Sovelletaan taas ensin osittaisintegrointia kahdesti. Tällä kertaa

exsinxdx{f(x)=ex,f(x)=exg(x)=sinx,g(x)=cosx=exsinxexcosxdx{f(x)=ex,f(x)=exg(x)=cosx,g(x)=sinx=exsinx(excosx+exsinxdx)

On saatu yhtälö, jonka molemmilla puolilla esiintyy kysytty integraali, ja täten se voidaan ratkaista tavallisin menetelmin.

exsinxdx=12ex(sinxcosx)+C

Osittaisintegroinnin onnistuminen on suuresti kiinni siitä, kuinka funktiot f ja g valitaan. Väärä järjestys voi johtaa ojasta allikkoon ja monesti oikea tapa selviääkin vasta kokeilujen jälkeen.

Integrointi sijoituksen avulla

Olkoon F funktion f integraalifunktio. Yhdistetyn funktion derivointisäännöstä

DF(g(x))=f(g(x))g(x)

saadaan integrointikaava

(2)f(g(x))g(x)dx=F(g(x))+C.

Erityisesti

(3)g(x)eg(x)dx=eg(x)+C,g(x)(g(x))adx=1a+1(g(x))a+1+C(a1),g(x)g(x)dx=ln|g(x)|+C(g(x)0).

Esimerkki 5.3.5

Kaavan (3)

  1. ensimmäisen rivin mukaan

    x2e4x3dx=11212x2e4x3dx=112e4x3+C,
  2. keskimmäisen rivin mukaan

    (9x7)4dx=199(9x7)4dx=1915(9x7)5+C=145(9x7)5+C,
  3. alimman rivin mukaan

    tanxdx=sinxcosxdx=sinxcosxdx=ln|cosx|+C.

Näissä tulkitaan hankalan integraalin olevan muotoa f(g(x))g(x)dx. Tällainen yhdistetyn funktion derivointiin perustuva integroimismenettely on onnistuessaan nopea ja tehokas, mutta vaatii kekseliäisyyttä tai kokeiluja integroitavan funktion saattamiseksi muotoon f(g(x))g(x). Menetelmä voidaan tehdä hieman mekaanisemmaksi kirjoittamalla kaava (2) uuteen muotoon. Olkoon u(x) sisäfunktio. Nyt

(4)f(u(x))u(x)dx=[f(u)du]u=u(x),

missä merkintä []u=u(x) tarkoittaa, että sulkujen sisällä olevaan lausekkeeseen sijoitetaan muuttujan u paikalle funktio u=u(x). Tässä alkuperäisestä muuttujasta x siirrytään muuttujanvaihdon (change of variables) eli sijoituksen (substitution) avulla uuteen muuttujaan u=u(x). Tässä laskettavana on vasemman puolen integraali, josta tunnistetaan sopiva sisäfunktio u(x) ja sen derivaatta u(x). Muistisääntönä muuttujanvaihdossa differentiaalimuotoja du ja dx käytetään ikään kuin ne olisivat lukuja. Siis tulkitaan, että

dudx=u(x)u(x)dx=du.

Jos kaavassa (4) vaihdetaan kirjainten x ja u roolit, saadaan

[f(x)dx]x=x(u)=f(x(u))x(u)du.

Oletetaan, että x(u) on bijektio, jolloin tähän yhtälöön voidaan sijoittaa puolittain käänteisfunktio u=u(x). Vasemmalle puolelle jää sijoitusten jälkeen x=x(u(x)), joten saadaan

(5)f(x)dx=[f(x(u))x(u)du]u=u(x).

Tässä kaavassa ajatellaan, että vasemmalle puolelle muuttujan x paikalle sijoitetaan uusi funktio x=x(u).

Esimerkki 5.3.6

Laske e2x+3dx.

Ratkaisu

Sijoitetaan u=2x+3. Tällöin

dudx=2dx=12du.

Niinpä

e2x+3dx=12eudu=12eu+C=12e2x+3+C.

Esimerkki 5.3.7

Laske t4335t5dt.

Ratkaisu

Sijoitetaan u=35t5, jolloin

dudt=25t4t4dt=125du.

Siten

t4335t5dt=125u1/3du=12534u4/3+C=3100(35t5)4/3+C.

Kaksi edellistä esimerkkiä oltaisiin voitu integroida myös suoraan kaavoja (3) käyttäen. Aina sopiva sijoitus ei ole yhtä ilmeinen.

Esimerkki 5.3.8

Laske xx4+1dx.

Ratkaisu

Sijoitetaan u=x2. Nyt

dudx=2xxdx=du2,

joten

xx4+1dx=12duu2+1=12arctanu+C=12arctan(x2)+C.
Palautusta lähetetään...