Loading [MathJax]/jax/output/CommonHTML/jax.js
Tämä kurssi on jo päättynyt.

Kompleksitason joukot ja käyrät

Aiemmin todettiin, että kompleksiluku x+iy voidaan ymmärtää karteesisen tason alkiona (x,y), eli joukot C ja R2 voidaan samastaa. Samalla muodostetaan seuraavat terminologiset vastaavuudet.

  • Karteesisen tason x-akselia kutsutaan kompleksitason reaaliakseliksi.
  • Karteesisen tason y-akselia kutsutaan kompleksitason imaginaariakseliksi.
  • Karteesisen tason vektorin pituus on vastaavan kompleksitason pisteen itseisarvo.
  • Karteesisen tason pisteiden z1 ja z2 etäisyys on kompleksitasossa |z1z2|.

Ymmärtämällä kompleksilukujen joukko tasona saadaan kompleksiluvuille geometrinen tulkinta, josta on hyötyä kompleksitason topologiaa hahmoteltaessa ja useita tuloksia tulkittaessa.

Huomautus 1.2.1

Tarkalleen ottaen joukkojen C ja R2 samastamisella tarkoitetaan näiden joukkojen algebrallista isomorfisuutta. Tässä kuitenkin riittää, että voimme ymmärtää jokaisen kompleksiluvun z=x+iyC parina (x,y)R2 ja toisin päin. Erilaisten kompleksiluvun tulkintojen etuna on, että kunhan perustelut ovat kunnossa, niiden välillä voidaan liikkua ja valita kuhunkin tilanteeseen sopivin.

Kompleksitason geometriaa

Kompleksitasossa voidaan tutkia erilaisia käyriä ja alueita vastaavasti kuin karteesisessa tasossa. Tämä mahdollistaa myös kompleksimuuttujan funktioiden ja laskutoimitusten tulkinnan geometrisesti.

Esimerkki 1.2.2

Tason R2 ympyrä (xa)2+(yb)2=r2 siirtyy kompleksitason ympyräksi seuraavasti. Keskipisteestä (a,b) tulee kompleksiluku a+ib, jolloin

(xa)2+(yb)2=((xa)2+(yb)2)2=|xa+i(yb)|2=|x+iy(a+ib)|2.

Merkitsemällä tuntematonta kompleksilukua x+iy=z ja keskipistettä a+ib=z0 päätellään, että |zz0|2=r2. Tässä säde r0, joten kompleksitason ympyrän yhtälöksi saadaan

|zz0|=r.

Ympyrän sisäpuoli määritellään ehdolla |zz0|<r ja ulkopuoli ehdolla |zz0|>r.

Esimerkki 1.2.3

Ratkaise kompleksitason epäyhtälöpari

{|zi|<3|z+22i|2

ja piirrä kuva ratkaisujoukosta. Kiinnitä erityistä huomiota siihen, mitkä osat ratkaisujoukkoa rajaavista käyristä kuuluvat siihen.

Ratkaisu

Koska |zi|=3 on kompleksitason i-keskinen 3-säteinen ympyrä, epäyhtälön |zi|<3 ratkaisevat tämän ympyrän sisään jäävän kiekon

{zC|zi|<3}={i+zzC|z|<3}

pisteet. Reunakäyrä ei sisälly tähän ratkaisuun. Yhtälö |z+22i|=2 puolestaan edustaa kompleksitason (2+2i)-keskistä 2-säteistä ympyrää, joten epäyhtälön |z+22i|2 ratkaisevat tämän ympyrän ulkopuolelle jäävän joukon

{zC|z+22i|2}={2+2i+zzC|z|2}

pisteet. Tässä reunakäyrä sisältyy ratkaisuun.

Kummankin epäyhtälön ratkaisee näiden joukkojen leikkaus

{i+zzC|z|<3}{2+2i+zzC|z|2},

jolle on hankala kehittää yksinkertaisempaa esitysmuotoa. Ratkaisua voidaan kuitenkin havainnollistaa kuten kuvassa 1.2.1. Katkoviiva merkitsee reunakäyrää, joka ei kuulu ratkaisuun.

../_images/ympyroiden-leikkaus.svg

Kuva 1.2.1. Harmaa alue edustaa epäyhtälöiden |zi|<3 ja |z+22i|2 yhteisiä ratkaisuja.

Esimerkki 1.2.4

Reaaliakselin yläpuolelle jäävä puolitaso on yksinkertaisesti joukko

{zCIm(z)>0}={x+iyx,yRy>0}.

Vastaavasti imaginaariakselin vasemmalla puolella on puolitaso

{zCRe(z)0}={x+iyx,yRx0}.

Reaalitason suoran ax+by=c yläpuolelle jäävä puolitaso on kompleksitasossa

{x+iyx,yRax+by>c}.

Puolitasot voidaan esittää myös itseisarvoon liittyvän ehdon avulla. Jos esimerkiksi piste z=x+iy toteuttaa ehdon |z||z2|, niin

x2+y2(x2)2+y2,elix2(x2)2.

Tämä epäyhtälö puolestaan toteutuu silloin, kun 04x+4, eli kun Re(z)=x1. Ehto |z||z2| määrittelee siis puolitason {zCRe(z)1}.

Esimerkki 1.2.5

Jos f on jatkuva funktio, niin reaalitason käyrä {(x,f(x))axb} on kompleksitason joukko {x+if(x)axb}. Esimerkiksi yhtälö z=x+ix2, xR vastaa reaalitason paraabelia y=x2.

Pohdi 1.2.6

Mitkä ovat ehdot |z1|<2 ja |z+1|<|z3| samanaikaisesti toteuttavat kompleksitason pisteet? Piirrä kuva.

Kompleksitason käyrät

Määritellään sitten muodollisesti kompleksitason käyrä, sekä siihen liittyviä käsitteitä. Käyrät ja erityisesti tiet ovat jatkossa oleellisia integroinnin yhteydessä, sillä kompleksitasossa integrointi suoritetaan aina jonkin tien yli.

Määritelmä 1.2.7

Kompleksitason käyrä on joukko S={x(t)+iy(t)t[a,b]}, missä x:[a,b]R ja y:[a,b]R ovat jatkuvia funktioita. Käyrän S parametriesitys on

z(t)=x(t)+iy(t),t[a,b],

ja se määrää suunnan, johon käyrää S kuljetaan. Käyrää, jolla on parametriesitys, sanotaan suunnistetuksi, ja suunnistettua käyrää sanotaan myös tieksi.

Jos suunnistetun käyrän S parametriesityksessä z(a)=z(b), niin niin se on sulkeutuva. Jos kaikille t1,t2(a,b) on voimassa z(t1)z(t2) (käyrä S ei leikkaa itseään), niin se on yksinkertainen. Sulkeutuvaa yksinkertaista käyrää sanotaan myös Jordanin käyräksi.

Suunnistettu käyrä S on sileä, jos derivaatat x(t) ja y(t) ovat olemassa jatkuvina ja (x(t),y(t))(0,0) aina, kun t[a,b]. Jos käyrä voidaan esittää äärellisen monen sileän käyrän yhdisteenä, sitä sanotaan paloittain sileäksi.

Yksinkertainen esimerkki kompleksitason tiestä on kahden pisteen välinen jana. Reaalitason pisteiden (x1,y1) ja (x2,y2) välinen jana voidaan muodostaa seuraavasti. Aloitetaan pisteestä (x1,y1) ja kuljetaan suuntavektorin (x2,y2)(x1,y1) mukaisesti pisteeseen (x2,y2) asti:

(x,y)=(x1,y1)+t((x2,y2)(x1,y1)),missä t[0,1].

Merkitsemällä z1=x1+iy1, z2=x2+iy2 ja z=x+iy saadaan vastaavasti kompleksitason pisteiden z1 ja z2 välisen janan parametrisoinniksi

z(t)=z1+t(z2z1),missä t[0,1].

Tätä merkitään usein myös muodossa z=(1t)z1+tz2, t[0,1].

Esimerkki 1.2.8

Pisteiden z1=1i ja z2=1 välille muodostuu jana

{(1t)(1i)+tt[0,1]}={2t1+i(t1)t[0,1]}.

Koska reaalifunktiot 2t1 ja t1 ovat jatkuvia, kyseessä todellakin on kompleksitason käyrä, ja koska sillä on suunnistuksen määräävä parametrisointi, kyseessä on tie. Koska funktiot 2t1 ja t1 ovat myös jatkuvasti derivoituvia ja derivaatat 2 ja 1 eivät ole yhtä aikaa nollia, pisteet z1 ja z2 yhdistävä jana on sileä.

Koska kompleksitason janalla on aina parametrisointi z(t)=(1t)z1+tz2, t[0,1], kaikki janat ovat määritelmän mukaisesti teitä. Useammasta jatkuvasti peräkkäin asetetusta janasta muodostuu murtoviiva, joka sekin on kompleksitason tie, mutta ei yleensä sileä.

Esimerkki 1.2.9

Pisteiden z1=1i, z2=1 ja z3=1+3i kautta tässä järjestyksessä kulkeva murtoviiva koostuu kahdesta janasta, joilla on parametrisoinnit

z(t)=2t1+i(t1),t[0,1](pisteestä z1 pisteeseen z2)z(t)=1+ti3t,t[0,1](pisteestä z2 pisteeseen z3).

Murtoviivan parametrisoinnin etsimisessä on löydettävä yksi reaalilukuväli, jonka alkiot määräävät käyrän pisteet. Siirretään siis jälkimmäisen parametrisoinnin määrittelyväliä luvulla 1 positiiviseen suuntaan, jolloin murtoviivan parametrisointi on

z(t)={2t1+i(t1),t[0,1]1+(t1)i3(t1),t[1,2]={2t1+i(t1),t[0,1]ti3(t1),t[1,2].

Tällöin reaaliosan x(t)=Re(z(t)) derivaatta

x(t)={2,t(0,1)1,t(1,2)

ei ole jatkuva, joten murtoviiva ei ole sileä. Sen reaali- ja imaginaariosat ovat kuitenkin paloittain jatkuvasti derivoituvia eivätkä yhtä aikaa nollia, joten murtoviiva on paloittain sileä.

Huomautus 1.2.10

Olkoon S kompleksitason tie, jolla on parametrisointi z(t), t[a,b]. Tällöin vastakkaiseen suuntaan kuljettua tietä merkitään S ja sillä on parametrisointi z(t), t[b,a].

Esimerkki 1.2.11

Pisteestä z1=1i pisteeseen z2=1 kulkevan janan parametrisointi on

z(t)=2t1+i(t1),t[0,1].

Huomautuksen 1.2.10 mukaisesti janalla pisteestä z2 pisteeseen z1 on parametrisointi

z(t)=2t1+i(t1),t[1,0].

Huomaa, että molemmat parametrisoinnit määrittelevät saman käyrän (joukon).

Pohdi 1.2.12

Mieti miksi tien kulkusuunnan kääntävässä parametrisoinnissa täytyy korvata t arvolla t ja muuttaa rajat [a,b] rajoiksi [b,a].

Kompleksitason teistä voidaan piirtää kuvia kuten muistakin joukoista. Esimerkiksi parametrisoiti z(t)=t+itsin(t), missä t[2,13] määrittelee kuvan 1.2.2 mukaisen kompleksitason osajoukon.

../_images/silea-kayra.svg

Kuva 1.2.2. Käyrän z(t)=t+itsin(t), t[2,13] kuvaaja kompleksitasossa.

Tämä tie suunnistetaan siten, että aloitetaan oikeanpuoleisesta päätepisteestä z(2) ja päädytään käyrää pitkin toiseen päätepisteeseen z(13). Koska käyrä ei tee silmukoita, se on yksinkertainen. Tien reaali- ja imaginaariosat ovat myös jatkuvasti derivoituvia eikä käyrässä ole teräviä kulmia, joten se on sileä.

Myös käyrien yhdisteet ovat käyriä, kunhan niillä on yhteisiä päätepisteitä. Kuvassa 1.2.3 on esitetty sileiden käyrien yhdiste, jolloin kokonaisuus on paloittain sileä käyrä.

../_images/Yhdistelmakayra.svg

Kuva 1.2.3. Jatkuvasti toisiinsa liittyvien teiden yhdiste on tie.

Janan ja murtoviivan lisäksi kolmas hyödyllisistä peruskäyrätyypeistä on ympyrä.

Esimerkki 1.2.13

Parametriesityksellä

z(t)=x(t)+iy(t)=cos(t)+isin(t),t[0,2π]

määritelty tie on origokeskinen yksikköympyrä, jossa ympyrä kierretään kerran vastapäivään pisteestä 1 alkaen (piirrä kuva). Tie z(t) on

  1. yksinkertainen, koska z(t1)z(t2) aina, kun t1<t2 ja t1,t2(0,2π),
  2. sulkeutuva, koska z(0)=z(2π),
  3. sileä, koska derivaatat x(t)=sin(t) ja y(t)=cos(t) ovat jatkuvia välillä [0,2π], eivätkä ne tunnetusti koskaan saa samaan aikaan arvoa 0.

Kohtien 1 ja 2 perusteella tie z(t) on Jordanin käyrä. Tietoa siitä, että ympyrä on sileä Jordanin käyrä käytetään usein jatkossa.

Edellä määritelty ympyräkäyrä voidaan suunnistaa myös vastakkaiseen suuntaan. Asettamalla ˜z(t)=z(t), t[2π,0]=[2π,0] saadaan yksikköympyrän parametrisointi, joka suunnistetaan myötäpäivään. Myös “nopeutta”, jolla ympyrä kierretään voidaan vaihtaa käyttämällä esimerkiksi parametrisointia

z(t)=cos(2πt2)+isin(2πt2),t[0,1].

Myös parametrisointi

z(t)=cos(t)+isin(t),t[π,2π]

tuottaa yksikköympyrän pisteet, mutta siihen liittyvä tie ei määritelmän mukaan ole yksinkertainen eikä sulkeutuva. Tämä tarkoittaa kuitenkin oikeastaan vain sitä, että kyseinen yksikköympyrän parametrisointi ei ole kovin hyödyllinen. Käyrää voidaan pitää sulkeutuvana ja yksinkertaisena, jos sillä on jokin niiden määritelmät toteuttava parametrisointi.

Yleisemmin kompleksitason ympyrälle |zz0|=r voidaan kehittää parametrisointi

z(t)=z0+r(cos(t)+isin(t)),t[0,2π],

jolloin tie suunnistetaan vastapäivään. Tämäkin on aina sileä Jordanin käyrä. Ympyröillä, ja yleisemminkin Jordanin käyrillä on seuraava lähes itsestään selvältä tuntuva ominaisuus.

Lause 1.2.14 (Jordanin lause)

Jokainen Jordanin käyrä jakaa kompleksitason kahteen osaan: käyrän sisäpuolelle jäävään rajoitettuun alueeseen ja sen ulkopuolelle jäävään rajoittamattomaan alueeseen.

Vaikka lause onkin yksinkertainen ilmaista, sen todistaminen ei ole helppoa. Tiettävästi tuloksen muotoili lauseeksi ja todisti ensimmäisenä C. Jordan vuonna 1887, mutta todistus ei ollut matemaattisesti riittävän tarkka. Yleisesti hyväksytyn todistuksen esitti vuonna 1905 O. Weblen. Lauseelle on sittemmin esitetty lukuisia eri todistuksia.

Jordanin lauseen avulla jokaiselle Jordanin käyrälle voidaan sopia yhteinen kiertosuunta (viittaus käyrän sisäpuoleen on mahdollinen). Jos ei muuta mainita, niin Jordanin käyrät suunnistetaan siten, että tien sisäpuoli jää kiertosuuntaan nähden vasemmalle. Käytännössä tämä tarkoittaa kulkua vastapäivään.

Palautusta lähetetään...