Määritelmä ja perusominaisuudet
Olkoon s(t) kuljettu matka ajan t funktiona. Kun
nopeudella tarkoitetaan kuljetun matkan muutosta aikayksikössä,
keskimääräinen nopeus aikavälillä (t,t+Δt) on
ΔsΔt=s(t+Δt)−s(t)Δt.
Lyhentämällä tarkasteltavan aikavälin pituutta Δt saadaan
tarkempi käsitys kuljetun matkan käyttäytymisestä, ja kun
Δt→0 päädytään käsittelemään hetkellistä nopeutta
v(t)=limΔt→0s(t+Δt)−s(t)Δt.
Näistä kinematiikan käsitteistä voidaan yleistää reaalifunktion
f derivaatan käsite.
Oikean- ja vasemmanpuoleisten raja-arvojen luonnehdinnasta havaitaan, että funktio
on derivoituva pisteessä a jos ja vain jos sillä on pisteessä
a sekä oikean- että vasemmanpuoleinen derivaatta ja ne ovat
yhtäsuuret. Tällöin f′(a)=f′(a−)=f′(a+). Funktion f
derivaattaa merkitään myös
f′(x)=Dxf(x)=Df(x)=ddxf(x)=dfdx.
Määritelmässä esiintyvää osamäärää kutsutaan erotusosamääräksi
(difference quotient). Asettamalla x=a+h funktion f
derivaatta pisteessä a voidaan yhtäpitävästi kirjoittaa myös
raja-arvona
f′(a)=limx→af(x)−f(a)x−a.
Muistetaan, että pisteiden (x1,y1) ja (x2,y2) kautta
kulkevan suoran kulmakerroin (slope) on
k=y2−y1x2−x1,
jolloin geometrisesti erotusosamäärä on xy-koordinaatiston
pisteiden (a,f(a)) ja (x,f(x)) kautta kulkevan sekantin
(secant) kulmakerroin. Kun näiden pisteiden vaakasuuntaista etäisyyttä
h=x−a pienennetään, sekantti lähestyy funktion f
kuvaajan pisteeseen (a,f(a)) piirrettyä tangenttia (tangent).
Pisteessä a syntyvän derivaatan geometrinen tulkinta onkin
pisteeseen (a,f(a)) piirretyn tangentin kulmakerroin.
Funktion f derivoituvuus pisteessä a tarkoittaa sitä,
että kuvaajalla y=f(x) on pisteessä (a,f(a))
yksikäsitteinen tangenttisuora kulmakertoimella f′(a). Pisteen
(x1,y1) kautta kulmakertoimella k kulkevan suoran
yhtälö on
y=y1+k(x−x1),
joten funktion f kuvaajalle kohtaan a piirretyn
tangenttisuoran yhtälö on
y=f(a)+f′(a)(x−a).
Tangenttisuoran yksikäsitteisyys tarkoittaa sitä, että kuvaajalla ei voi
olla pisteessä a terävää kärkeä. Oheisessa kuvassa on hahmoteltu
sekantti- ja tangenttisuoria, kun h>0 (h voi olla myös
negatiivinen).
Esimerkki.
Lasketaan funktion f(x)=3x2−7x+5 derivaatta
pisteessä 3 määritelmän avulla.
f(3+h)−f(3)h=(3(3+h)2−7(3+h)+5)−(3⋅32−7⋅3+5)h=3h2+11hh=3h+11→11,
kun h→0, joten f′(3)=11.
Lause.
Jos f on derivoituva pisteessä a, niin
f on jatkuva pisteessä a.
On osoitettava, että f(x)→f(a), kun
x→a. Näin on, sillä
f(x)−f(a)=f(x)−f(a)x−a(x−a)→f′(a)⋅0=0,
kun x→a. Huomaa, että x≠a, jolloin luvulla
x−a laventaminen ei tuota ongelmia. ◻
Tälle lauseelle käänteinen väite ei ole voimassa, eli jatkuva funktio ei
välttämättä ole derivoituva. Esimerkiksi tästä käy
itseisarvofunktion
f(x)=|x| käyttäytyminen pisteessä x=0.
Lause.
Olkoot f ja g pisteessä x
derivoituvia funktioita ja olkoon c reaaliluku. Tällöin
- D(cf(x))=cf′(x)
- D(f(x)±g(x))=f′(x)±g′(x)
- D(f(x)g(x))=f′(x)g(x)+f(x)g′(x)
- D(f(x)g(x))=f′(x)g(x)−f(x)g′(x)g(x)2,
jos g(x)≠0.
Kohtaa 1 varten tarkastellaan funktion cf
erotusosamäärää, jolle
cf(x+h)−cf(x)h=cf(x+h)−f(x)h→cf′(x),
kun h→0, sillä f on derivoituva pisteessä x.
Kohta 2 todistuu vastaavalla menetelmällä.
Kohdan 3 funktion f(x)g(x) erotusosamäärän osoittajassa voidaan
lisätä ja vähentää termi f(x)g(x+h), jolloin
f(x+h)g(x+h)−f(x)g(x)h=f(x+h)g(x+h)−f(x)g(x+h)+f(x)g(x+h)−f(x)g(x)h=f(x+h)−f(x)hg(x+h)+f(x)g(x+h)−g(x)h→f′(x)g(x)+f(x)g′(x),
kun h→0. Tässä limh→0g(x+h)=g(x), sillä
g on jatkuva pisteessä x.
Kohdan 4 todistamiseksi tutkitaan ensin funktion 1/g(x)
erotusosamäärää. Lavennetaan termillä g(x+h)g(x), missä
g(x)≠0, jolloin
1g(x+h)−1g(x)h=g(x)−g(x+h)h1g(x+h)g(x)→−g′(x)1g(x)2,
kun h→0. On siis osoitettu, että
D(1g(x))=−g′(x)g(x)2,
kun g(x)≠0. Nyt kohdasta 3 seuraa
D(f(x)g(x))=D(f(x)1g(x))=f′(x)1g(x)+f(x)(1g(x))′=f′(x)g(x)−f(x)g′(x)g(x)2=f′(x)g(x)−f(x)g′(x)g(x)2.
◻
Lause.
Vakiofunktion f(x)=c derivaatta on
f′(x)=0.
Määritelmän mukaan
f′(x)=limh→0f(x+h)−f(x)h=limh→0c−ch=0.
◻
Esimerkki.
Laske D(x−1),
D(x) ja D(x2) määritelmän avulla.
Sovelletaan derivaatan määritelmää.
D(x−1)=D(1x)=limh→01x+h−1xh=limh→0x−(x+h)(x+h)xh=limh→0−1(x+h)x=−1x2=−x−2D(x)=limh→0(x+h)−xh=limh→01=1D(x2)=limh→0(x+h)2−x2h=limh→0x2+2xh+h2−x2h=limh→0(2x+h)=2x
Jokaisen vastaantulevan funktion derivointi suoraan määritelmän avulla
käy työlääksi, joten käsitellään muutamia derivointikaavoja laskujen
suoraviivaistamiseksi. Yleistetään tämän esimerkin laskujen perusteella
potenssifunktion derivointikaava.
Lause.
Jos n∈Z, ja x≠0 jos n<0,
niin D(xn)=nxn−1.
Jos n=0, niin väite on D(1)=0, joka on
tosi vakiofunktion
derivointisäännön nojalla. Todistetaan väite positiiville
kokonaisluvuille induktiolla.
Alkuaskel. Jos n=1, niin väite on D(x)=1, mikä
osoitettiin edellä.
Induktioaskel. Tehdään induktio-oletus, jonka mukaan
D(xk)=kxk−1, kun k on positiivinen
kokonaisluku. Pyritään osoittamaan, että
D(xk+1)=(k+1)xk. Tulon derivointisäännön nojalla
D(xk+1)=D(x⋅xk)=D(x)xk+xD(xk)io=xk+kxk=(k+1)xk,
eli induktioväite on tosi.
Induktioperiaatteen nojalla D(xn)=nxn−1 aina, kun
n on positiivinen kokonaisluku.
Negatiivisia kokonaislukuja n varten oletetaan, että
x≠0 ja merkitään m=−n. Tällöin m on
positiivinen kokonaisluku, ja edellä todistetun sekä osamäärän derivointisäännön nojalla
D(xn)=D(1xm)=D(1)xm−D(xm)(xm)2=−mxm−1x2m=−mx−m−1=nxn−1.
◻
Polynomi- ja rationaalifunktiot rakentuvat täsmälleen tämän lauseen
käsittelemistä potenssifunktioista, jolloin derivaatan
laskusääntöjen vuoksi ne
ovat derivoituvia määrittelyjoukoissaan.
Esimerkki.
Funktion f(x)=x3−1x5 derivaatta on
f′(x)=D(x3−x−5)=D(x3)−D(x−5)=3x2−(−5)x−6=3x2+5x6.
Funktion f(x)=x2+xx3−7 derivaatta on
f′(x)=D(x2+x)(x3−7)−(x2+x)D(x3−7)(x3−7)2=(2x+1)(x3−7)−3x2(x2+x)(x3−7)2=−x4−2x3−14x−7(x3−7)2.
Esimerkki.
Mikä on käyrän y=x3−4x2+7 pisteeseen
(3,−2) piirretyn tangenttisuoran yhtälö?
Kyseessä on funktion y=y(x) kuvaaja, joten
tangenttisuoran kulmakertoimen antaa derivaatan arvo pisteessä
3. Nyt y(3)=−2 y′(x)=3x2−8x, joten
y′(3)=3 ja tangenttisuoran yhtälö on
y=−2+3(x−3)=3x−11.
Oman derivointisääntönsä ansaitsevat myös yhdistetty funktio ja
käänteisfunktio.
Lause.
Olkoon funktio g derivoituva pisteessä x ja
funktio f derivoituva pisteessä g(x). Tällöin yhdistetty
funktio f∘g on derivoituva pisteessä x ja
(f∘g)′(x)=f′(g(x))g′(x).
Koska g on derivoituva pisteessä x,
erotusosamäärä
g(x+h)−g(x)h→g′(x)⇔g(x+h)−g(x)h−g′(x)→0,
kun h→0. Merkitään tässä
g(x+h)−g(x)h−g′(x)=εg(h),
jolloin siis εg(h)→0, kun h→0.
Ratkaisemalla nähdään, että
g(x+h)=g(x)+g′(x)h+hεg(h).
Vastaavasti, koska f on derivoituva pisteessä y=g(x),
erotusosamäärä
f(y+k)−f(y)k→f′(y)⇔f(y+k)−f(y)k−f′(y)→0,
kun h→0. Voidaan määritellä rinnakkainen
εf(k), joka toteuttaa ehdot
f(y+k)=f(y)+f′(y)k+kεf(k)
ja εf(k)→0, kun k→0.
Tutkitaan nyt yhdistetyn funktion f∘g arvoa pisteessä
x+h.
(f∘g)(x+h)=f(g(x+h))=f(g(x)+g′(x)h+hεg(h)),
missä g(x)=y ja 0≠g′(x)h+hεg(h)=k
on reaaliluku. Sijoittamalla nämä nähdään, että
f(g(x+h))=f(y+k)=f(y)+f′(y)k+kεf(k)=f(g(x))+f′(g(x))k+kεf(k).
Järjestellään termejä uudelleen ja sijoitetaan
k=g′(x)h+hεg(h), jolloin
f(g(x+h))−f(g(x))h−f′(g(x))g′(x)=f′(g(x))εg(h)+h(g′(x)+εg(h))2εf(h(g′(x)+εg(h)))=εf∘g(h).
Nyt väitteen todistamiseksi riittää osoittaa, että
εf∘g(h)=f′(g(x))εg(h)+h(g′(x)+εg(h))2εf(h(g′(x)+εg(h)))→0,
kun h→0. Tämä toteutuu, sillä oletusten nojalla
εg(h)→0, kun h→0, ja luvut
f′(g(x)) ja g′(x) ovat vakioita. Täten
(f∘g)′(x)=limh→0f(g(x+h))−f(g(x))h=f′(g(x))g′(x).
◻
Merkintöjä u=f(g(x)) ja y=g(x) käyttäen edellinen
derivointisääntö voidaan kirjoittaa muotoon
Dx(u)=Dy(u)Dx(y)taidudx=dudydydx.
Kyseessä on siis eräänlainen ketju muuttujia, joiden suhteen edellinen
funktio derivoidaan, ja lopuksi lasketaan derivaattojen tulo. Usein
puhutaankin ketjusäännöstä, ja se on helppo muistaa derivaatan
osamäärämerkinnässä. Kolmen funktion yhdistelmälle merkinnöin
u=f(g(h(x))), v=g(h(x)), y=h(x)
ketjusääntö voitaisiin kirjoittaa muodossa
(f∘g∘h)′(x)=f′(g(h(x)))g′(h(x))h′(x)taidudx=dudvdvdydydx.
Useammankin funktion yhdistelmän käsitteleminen on luonnollisesti myös
mahdollista.
Esimerkki.
Derivoi h(x)=(x2+1x)11.
Tulkitaan h funktioksi h(x)=f(g(x)), missä
f(y)=y11 ja g(x)=x2+1x. Koska
f′(y)=11y10, niin
h′(x)=11(x2+1x)10D(x2+1x)=11(x2+1x)10(2x−1x2).
Lause.
Olkoon f aidosti kasvava (vähenevä) ja derivoituva
välillä I. Merkitään y=f(x). Tällöin käänteisfunktio
f−1:f(I)→I on derivoituva niissä välin f(I)
pisteissä y, joille f′(x)≠0, ja derivaatta pisteessä
y=f(x) on
Dy(f−1(y))=1f′(x).
Aikaisemmin todistetun nojalla käänteisfunktio f−1
on jatkuva ja f(I) on todella reaalilukuväli. Tutkitaan
käänteisfunktion erotusosamäärää pisteessä y0=f(x0). Merkitään
y=f(x) ja vaaditaan, että y≠y0, jolloin myös
x≠x0.
f−1(y)−f−1(y0)y−y0=x−x0f(x)−f(x0)=1f(x)−f(x0)x−x0→1f′(x0),
kun y→y0, sillä f−1 on jatkuva ja siten
x=f−1(y)→f−1(y0)=x0, kun y→y0.
◻
Muilla merkintätavoilla käänteisfunktion derivoimissääntö voidaan
kirjoittaa helposti muistettavaan muotoon
dxdy=1dydx
missä dx/dy lasketaan pisteessä y=f(x)
ja dy/dx pisteessä x.
Esimerkki.
Olkoon y=f(x)=3√x. Laske f′(x).
Tähän mennessä todistettu potenssifunktion derivointikaava
koskee vain kokonaislukupotensseja, joten sitä ei voi soveltaa. Funktion
f käänteisfunktio f−1(y)=y3 on kuitenkin aidosti
kasvava ja derivoituva, ja Dyf−1(y)=3y2≠0, kun
y=f(x)≠0, eli kun x≠0. Täten funktio
f on myös derivoituva kaikkialla paitsi pisteessä 0, ja
f′(x)=13y2=13(3√x)2=13x−23.
Käänteisfunktion derivointisäännön avulla potenssifunktion
derivointikaava voidaan laajentaa kattamaan kaikki rationaaliluvut.
Lause.
Jos r∈Q, x≠0 ja
potenssilausekkeen xr määrittelyehdot ovat voimassa, niin
D(xr)=rxr−1.
Tutkitaan ensin funktiota y=f(x)=x1n,
missä n∈N. Funktiolla f on aidosti kasvava ja
derivoituva käänteisfunktio x=f−1(y)=yn, jolle
Dyf−1(y)=nyn−1≠0, kun y≠0, eli kun
x≠0. Täten myös f on derivoituva ja
f′(x)=1nyn−1=1n(x1/n)n−1=1nx1/n−1.
Siten lauseen väite on voimassa, kun r=1n.
Yleisessä tapauksessa kirjoitetaan r=mn, missä
n∈N. Nyt ketjusäännön mukaan
D(xr)=D((x1n)m)=m(x1n)m−1D(x1n)=m(x1n)m−11nx1n−1=mnxmn−1=rxr−1.
◻
Esimerkki.
- D(√x)=D(x1/2)=12x−1/2=12√x.
- D((3x2−7)32)=32(3x2−7)1/2⋅6x=9x√3x2−7.